keskiyö ylläni
0
8.3/10
Terry Pratchett – Keskiyö ylläni
Kirjat / 15.8.2017

Tiffany Särkynen on kuusitoistavuotias noita. Tai ainakin melkein valmis noita. Toisaalta noidat eivät koskaan lakkaa oppimasta. Nuori ja noitana melko kokematon Tiffany yrittää hoitaa noidan tehtäviään kotiseudullaan Liitumaalla, mutta ihmisten suhtautuminen noitiin on muuttunut viime aikoina kovin vihamieliseksi. Kun vanha paroni kuolee Tiffanyn hoidosta huolimatta, niin viha noitia ja Tiffanya kohtaan vain yltyy. Jopa Tiffanyn vanha ystävä, paronin poika Roland tuntuu epäilevän Tiffanyn tarkoitusperiä. Ja Rolandin kihlatun äiti vaikuttaa vain lietsovan noitavainoa. Mutta mikä lopulta on noitavainon takana? Onko Tiffanyn näkemällä miehellä, jonka silmien paikalla on vain tyhjät reiät, jotakin tekemistä noitavihamielisyyden kanssa? Selvittääkseen tilanteen Tiffanyn on turvauduttava noidan kykyihinsä: Pollalogiaan, Ensivaikutelmaan, Toisiin ajatuksiin ja kykyyn nähdä harhakuvien läpi. Onneksi Tiffanylla on apunaan myös aina uskolliset vapaat pikkumiehet eli Nac Mac Feeglet.   Tutustuin Tiffany Särkyseen ensimmäisen kerran Pratchettin kirjassa Vapaat pikkumiehet. Kirjan lukemisesta on jo jonkin verran aikaa, enkä muista tarinaa kovin hyvin, mutta tässäkin kirjassa mukana olevat Nac Mac Feeglet jäivät kyllä mieleeni. Nämä menninkäishahmot tekivät lähtemättömän vaikutuksen! Feeglet ovat pieniä sinisiä miehiä, joilla on punainen tukka ja he pukeutuvat kilttiin. He rakastavat tappelemista, juopottelemista, kiroilemista ja varastelemista. Feeglet eivät koostaan huolimatta pelkää mitään, vaan ovat innokkaita käymään nujakkaan itseään isommankin vastustajan kanssa. Hurjasta maineestaan huolimatta Feegleillä on…

synnintekijä
0
8/10
Milja Kaunisto – Synnintekijä
Kirjat / 7.8.2017

Päätin tutustua lisää suomalaisiin kirjailijoihin. Olen aina pitänyt historiallisista romaaneista, joten niistä tuntuu mukavalta aloittaa. Milja Kauniston Luxus ja Corpus -kirjat ovat houkutelleet jo jonkin aikaa kirjastossa käydessäni, mutta ajattelin kuitenkin aloittaa hänen aikaisemmista kirjoistaan. Matkaani tarttui Synnintekijä, joka on Kauniston Olavi Maununpoika -trilogian ensimmäinen osa. Synnintekijä kertoo Olavi Maununpojan opiskeluvuosista Pariisissa Sorbonnen yliopistossa. Hän saapuu opiskelutovereineen Ranskaan vuonna 1425. Pariisin kaduilla kulkiessaan nuori vastavihitty pappi näkee heti suurkaupungin vastakohdat. Yhtäällä on yltäkylläisyyttä ja rikkautta, toisaalla köyhyyttä ja kurjuutta. Ja Pariisi on myös täynnä kaikenlaisia houkutuksia, joita suomalaispappi ei olisi osannut kuvitellakaan. Aloitettuaan opintonsa Sorbonnessa, Olavi Maununpoika muuttaa nimensä latinankieliseen muotoon Olaus Magnus. Olauksen opinnot etenevät kiitettävästi ja hän ystävystyy erääseen tähtioppilaaseen, Miracle de Servièresiin. Olauksesta ja Miraclesta tulee erittäin läheiset ystävät ja Olaus huomaa ajattelevansa Miraclea enemmän kuin olisi suotavaa. Nuori pappi on hämmentynyt ja joutuu miettimään uskoaan ja suhdettaan Jumalaan. Kaikesta huolimatta Olaus ottaa vastaan Miraclen kutsun tulla viettämään kesää tämän perintölinnaan Etelä-Ranskaan. Kesän aikana Olaukselle paljastuu totuus Miraclesta ja tämän menneisyydestä. Tuo totuus saa Olauksen epäilemään itseään ja koko pappisuraansa. Milja Kauniston Synnintekijä on herkullinen. Vaikka ensin hieman epäilin, että uskontoon liittyvä aihe ei jaksaisi pitää mielenkiintoani yllä, niin huomasin kuitenkin ahmivani kirjaa eteenpäin. Synnintekijä on niin…