Colleen McCullough – Okalinnut

4.2.2017

okalinnutOkalinnut. Ystäväni ylisti kirjaa kuvailemalla sitä hekumalliseksi. Myös äitini kehui kirjaa hyväksi. Monessa lähteessä kirja on listattu sellaisten teosten joukkoon, mitkä kannattaa eläessään lukea. Olen aikaisemmin lukenut Colleen McCulloughn Morganin matkan ja pidin siitä, joten miksikäs en lukisi Okalintujakin. Kirja löytyi, kummallista kyllä, kirjaston varastosta.

Henkilöt

Okalinnuissa seurataan Clearyn suvun elämää kolmen sukupolven ajan aina vuodesta 1915 vuoden 1970 alkuun. Erityisesti keskeisessä osassa ovat suvun naiset Fee, Meggie ja Justine. Naisen asema on ollut hyvin erilainen kirjan kuvaamana aikana. Clearyn naiset ovat kuitenkin voimakkaita ja heillä on ylpeytensä. Clearyn miehet ovat työtä pelkäämättömiä ja käyttävät kaiken tarmonsa Droghedan lammastilan hoitoon. He ovat velvollisuudentuntoisia ja hoitavat työnsä kunnialla.

Tärkeässä osassa on myös komea katolinen pappi Ralph de Bricassart, joka on Clearyn perheen hyvä ystävä ja Meggien rakkauden kohde. Isä Ralph uskoo vahvasti Jumalaansa ja kirkkoonsa. Hän on kunnianhimoinen mies ja haluaa edetä papin urallaan.

Juoni

 Clearyn perhe asuu Uudessa-Seelannissa, jossa isä Padraic ja vanhin poika Frank yrittävät parhaansa mukaan hankkia suurilukuiselle perheelle elantoa. Tilanne muuttuu, kun Padraicin sisar Mary Carson kirjoittaa Australiasta ja pyytää veljeään tulemaan hoitamaan hänen lammastilaansa Droghedaa. Kun Clearyn perhe saapuu Australiaan, heitä vastassa on paikallinen pappi Ralph de Bricassart, joka on Mary Carsonin ystävä. Isä Ralphiin tekee heti vaikutuksen Clearyn perheen pieni Meggie tyttö, ainoa tyttö suuren poikakatraan joukossa. Drogheda tekee kaikkiin suuren vaikutuksen ja siitä tulee heille rakas koti.

Australiassa Clearyjen aika kuluu lammastilan hoidossa ja monen moista ehtii tapahtua, kun lapset kasvavat aikuisiksi. Elämä Australian takamailla ei ole helppoa. Isä Ralphin ja Meggien suhde kehittyy kielletyksi rakkaudeksi, johon molemmat joutuvat pettymään. Elämä vie heidät eri suuntiin, mutta ei anna heidän unohtaa tai päästä yli toisistaan tuomalla heidät yhteen, kun he sitä vähiten odottavat. Elämä kuitenkin jatkuu kaikesta huolimatta. Meggien on kohdistettava huomionsa lapsiinsa Justineen ja Daneen ja toivoa heille onnellista elämää.

Arvio

Okalinnut on samaan aikaan ihana, mutta myös kamala tarina. Niin paljon murhetta, surua ja pettymyksiä yhden ihmisen, Meggien, elämässä. Ja hänen äitinsä Feen ennen häntä. Ja hänen tyttärensä Justinen hänen jälkeensä. Clearyn naisilla toden totta on ylpeytensä, mutta mihin se heidät johtaakaan. Sukupolvesta toiseen naiset toistavat samoja virheitä eikä kukaan heistä yritä saada kierrettä katkeamaan. Onneksi ikä ja ulkopuolinen taho saa naiset lopulta ajattelemaan ja lopulta Justinella on toivoa erilaisesta elämästä.

Okalinnut voisi kaiketi olla kuvaus ihan todellisesta elämästä, mutta kovin synkänpuoleiseksi se on mielestäni kuvattu. Traaginen ja kohtalokas, kuten kirjan takakanteen on painettu, sopii hyvin kuvaamaan Okalintuja. Ja Clearyn naisten jääräpäisyys ja ylpeys! Olisin halunnut ravistella jotakuta heistä useampaan otteeseen. Vaikka kukapa meistä on täydellinen.

Colleen McCulloughn teksti on hyvin kuvailevaa ja kirja on mielestäni suomennettu hyvin. Maisema- ja henkilökuvauksista on helppo luoda mielessään tapahtumien näyttämö ja ihmiset. Sen verran vieras Australia kyllä on, että minun piti käydä tutkimassa miltä näyttää pippuripuu tai goanna-lisko.

Pippuripuu Australiassa

Vaikka minulle jäi Okalinnuista päällimmäisenä mieleen onnettomat tapahtumat ja ihmisten kohtalot, niin siitä huolimatta pidin tarinasta. Minulle se kertoo ihmisen sisukkuudesta ja selviytymiskyvystä vaikeissakin olosuhteissa ja elämänilon tukahduttavissa tilanteissa. Kaikesta voi selviytyä, monesta asiasta voi usein löytää jotain hyvääkin ja onnettomuudesta voi seurata onnea. Suosittelen!

Äkkiseltään en löytänyt suomennettua Okalinnut -kirjaa myynnissä. Englanninkielisenä sitä on saatavilla. Kirjastosta tai kirpputorilta kannattaa etsiä suomennettua teosta.

Okalinnuista on tehty myös neliosainen draamaminisarja, joka on saanut ensiesityksensä vuonna 1983. Tv-sarja on voittanut lukuisia palkintoja. Itse en ole tv-sarjaa nähnyt.

Alkuperäisteos: The Thorn Birds
Kirjoittaja: Colleen McCullough, 1977
Suomennos: Eva Siikarla, 1991
Kustantaja: WSOY
Sivut: 659

Wrap Up

  • 8/10
    Juoni
  • 8/10
    Henkilöt
  • 7.5/10
    Luettavuus

Plussat

  • Kuvaus
  • Ihmisen vahvuus
  • Vanhan kirjan tuoksu

Miinukset

  • Synkeä
  • Ihmiskohtalot
  • Elämän raakuus

3 Comments

  • Eräs kirjaystäväni vinkkasi minulle aikaa sitten Okalinnuista mutta kirja pääsi jotenkin unohtumaan. Kiitos vinkistä, täytyy laittaa lisäyksenä (loputtomalle) lukulistalleni 🙂

  • Lukutoukka 5.2.2017 at 13:36

    Nuorena luin Okalinnut moneen kertaan – mikä elämys! Nyt aikuisena, kun ruusunpunaiset lasit ovat poissa, tarina paljastaa itsensä kyllä eri tavalla. Niin traagisia kohtaloita ja paljon surua. Kirja on paikkansa klassikoiden joukossa ansainnut.

  • Elegia 6.2.2017 at 10:22

    Olen lukenut Okalinnut joskus aikoja sitten ja pidin kovasti. Innostuin tuolloin muistakin McCulloughin kirjoista ja kävi mielessäni, miksi juuri Okalinnut on ikään kuin nostettu jalustalle – ei sillä, etteikö se jalustaa ansaitsisi. Olen lukenut myös mm. tuon mainitsemasi Morganin matkan, josta pidin.

    McCulloughin romaani Tim jäi mieleeni aiheensa erikoisuuden takia (kertoo iäkkäämmän naisen suhteesta komeaan nuorukaiseen, jolla on jokin vamma ja nuorukainen on jäänyt mieleltään ns. lapsen asteelle), joka lienee aikanaan ollut varsinainen tabu.

    Ihanaa, että joku tätä kirjaa vielä lukee!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *