Erika Vik – Hän sanoi nimekseen Aleia

23.4.2017

hän sanoi nimekseen aleiaEn muista lukeneeni aikaisemmin suomalaista fantasiaa. Tosin en ole muutenkaan lukenut paljon suomalaisten kirjailijoiden kirjoja. Tästä on hyvä aloittaa.

Juoni

Corildon on seleesien Seuran kartografi ja hän on jo pitkään työskennellyt ihmisten parissa kaukana omasta maastaan ja kansastaan. Eräänä talvisena yönä Seuran talon portille tuupertuu ihmistyttö, joka ei herättyään osaa kertoa itsestään muuta kuin nimensä, Aleia. Aleia ei muista menneisyydestään mitään, mutta tuntee että ei halua tulla löydetyksi. Hän suostuttelee Corildonin ottamaan hänet apulaisekseen ja saa jäädä Seuran taloon.

Seleesit ovat aisteiltaan ylivertaisia ihmisiin nähden ja heillä on toinen pulssi, jolla he aistivat ympäröivää maailmaa. Joillakin heistä on maagisia kykyjä. Kun huonot tuulet, jotka vaikuttavat seleesien kykyihin, lisääntyvät, Corildon saa kutsun palata Seleesiaan. Hän ottaa mukaansa myös Aleian, koska tyttökin pystyy aistimaan huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Seleesiassa Aleian tilaa ja kykyä pystyttäisiin selvittämään.

Matka ei suju ongelmitta, sillä eräässä kaupungissa Aleiasta on etsintäkuulutus näkyvällä paikalla. Päästäkseen Aleian kanssa pakoon Corildon joutuu turvautumaan taikavoimiinsa, mikä on ihmisten parissa kiellettyä. Matka Seleesiaan mutkistuu ja muuttuu pakomatkaksi. Onneksi matkan varrella on ystäviä, ja tuntemattomiakin, jotka tarjoavat apuaan.

Henkilöt

Corildon on seleesi ja työskennellyt kauan yksinään erossa niin omasta kansastaan kuin ihmisistäkin. Corildon on tottunut yksinoloonsa, joten Aleian ilmestyminen ja jääminen Seuran talolle järkyttää hänen arkeaan. Corildon on vetäytyvä ja surumielinen ja etsii toisinaan lohtua viskistä, mutta on silti oikea herrasmies. Hän on tarvittaessa valmis toimintaan.

Aleia, ihmisnainen, ei muista menneisyyttään, mutta on varma, ettei halua tulla löydetyksi. Kun selviää mitä salaisuutta hän kantaa sisällään tunne vahvistuu. Aleia on neuvokas ja vahva nuori nainen, mutta epätietoisuus painaa häntä.

Mateo liittyy Corildonin ja Aleian matkaan ikävien sattumien jälkeen. Mateo on katujen kasvatti ja joutunut pitämään itsestään huolta toisinaan kyseenalaisinkin keinoin. Nuorenmiehen ulkokuori on kova, mutta hänellä on hyvä sydän.

Arata Erren ja Esme ovat Corildonin vanhoja ystäviä. Erren on entinen lainvalvoja, jonka olemus jo herättää kunnioitusta. Mieheen voi turvata myös tiukan paikan tullen. Esme on menestyvä liikenainen ja esiintyjä, jolla on oma yökerho ja kapakka. Hänellä ja Corildonilla on yhteinen menneisyys. Hänkin on valmis auttamaan ystävää hädässä.

Arvio

Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia on mielestäni erinomainen. Jo kirjan kansi on kutsuva. Alkukin on sellainen, että se kietoo melkein heti pauloihinsa. Kuka on Aleia, mistä hän tulee ja mitä hän pakenee? Miksi Corildon on surumielinen ja vetäytynyt yksinäisyyteen? Tarinan edetessä Aleian menneisyydestä paljastetaan vain kiehtovia tiedonmurusia. Samoin Corildonin historiaa avataan vähitellen. Vähän aikaa minulla kesti, että pääsin täysin sisälle kirjan maailmaan, mutta kun se avautui, niin tykästyin siihen enemmän ja enemmän. En ole koskaan ollut erityisen viehättynyt villiin länteen, mutta tässä kirjassa se toimii fantasiamaailmana.

Kirjan kaikki henkilötkin ovat mielestäni onnistuneita. Pidin siitä, että henkilöistä ei heti paljasteta kaikkea vaan heihin tutustuu tarinan edetessä. Minua miellytti sekin, että henkilöt tulevat juoneen mukaan vähitellen eivätkä kaikki kerralla, koska silloin on helpompi seurata kuka kukin on ja miten he liittyvät päähenkilöihin. Sivuhenkilötkään eivät olleet tylsiä. Henkilöistä oma suosikkini on Corildon. Syystä tai toisesta erilaiset oman tiensä kulkijat vetoavat minuun.

https://seleesia.com/

Odotan innolla Kaksosauringot-trilogian seuraavia osia. Gummeruksen sivuilla on toisen osan nimeksi ilmoitettu Seleesian näkijä ja julkaisuajankohdaksi elokuu 2017. Jos kirjan maailma kiehtoo enemmän, niin kannattaa käydä osoitteessa www.seleesia.com.

 

Kirjoittaja: Erika Vik, 2017
Kustantaja: Gummerus
Sivut: 532

 

Osta Hän sanoi nimekseen Aleia tästä

Tallenna

Wrap Up

  • 9/10
    Sisältö (juoni, henkilöt)
  • 9/10
    Tekstin luettavuus
  • 9/10
    Ulkoasu

Plussat

  • Sininen fennekki
  • Henkilöt
  • Tarinan eteneminen

Miinukset

  • Kirjan maailman avautuminen ottaa aikansa

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *