Nora Roberts – Jumalainen pahuus

30.7.2017

jumalainen pahuusOlisi ehkä pitänyt valita joku muu Nora Robertsin kirja mökkilukemiseksi kuin Jumalainen pahuus. Kesäyön pimeys, ympäröivä metsä ja hiljaisuus saavat minun vilkkaan mielikuvitukseni laukkaamaan kiitolaukkaa ilman kannustustakin. Matka mökistä pihan perälle ulkovessaan iltahämärässä oli välillä vähän turhankin jännää.

Clare Kimball on pikkukaupungin tyttö, joka on saavuttanut New Yorkissa suuren suosion taiteilijana. Clarea koko elämän vaivanneet painajaisunet vain alkavat vaikuttaa hänen työhönsä, joten hän päättää palata kotiseudulleen Emmitsboroon, Marylandiin. Clare toivoo, että paluu tuttuun ympäristöön auttaisi häntä avaamaan ja käsittelemään menneisyyden lukkoja. Clare ei ole koskaan toipunut isänsä oletetusta itsemurhasta.

Emmitsboron entinen paha poika, nykyään sheriffi, Cameron Rafferty on myös paluumuuttaja. Työskenneltyään pitkään Washington DC:n poliisissa Camkin kaipaa rauhallisempaa työympäristöä. Myös Cameronilla on omat traumansa, jotka ovat osasyynä hänen kotiinpaluulleen. Emmitsborossa osoittautuu kuitenkin tapahtuvan enemmän ja hirveämpiä asioita kuin idylliseltä pikkukaupungilta voisi odottaa.

Yleensä, melkeinpä aina, pidän Nora Robertsin kirjoista, vaikka toisinaan tarinoissa ja henkilöissä on paljonkin samankaltaisuutta keskenään. Minua se ei haittaa, koska haluan lukea siirappista romantiikkaa, jossa on kiihkeää rakkautta ja onnellisia loppuja. Ja pidän Nora Robertsin tyylistä, kuinka hän korostaa perheen ja ystävien tärkeyttä. Kaikki kääntyy aina parhain päin kunhan on rakkautta, perhe ja ystäviä.

Entäs sitten Jumalainen pahuus? Kaikki kirjan henkilöt olivat hyvin kuvattuja ja heistä pystyi aistimaan niin vihan, pelon ja vallanjanon kuin intohimon, rakkauden ja päättäväisyyden. Kuten useimmiten, pidin erityisesti päähenkilöistä Clairesta ja Cameronista. Heidän rakkautensa ja suhteensa kehittymistä oli mukava seurata, mutta muuten tarina oli synkkä ja ahdistava karmeine yksityiskohtineen.

Emmitsboron kaupungissa on ryhmä, joka harjoittaa saatananpalvontaa ja kaupunkia järkyttävät tapahtumat liittyvät kultin toimintaan. Saatananpalvontariittejä ja niiden harjoittajien mielenliikkeitä on kuvattu minun mieleeni turhan yksityiskohtaisesti ja julmasti, vaikkakin ilmeisen onnistuneesti. Ehkä häiritsevintä on se, miten raakoihin tekoihin pystyvien ihmisten omissa ajatuksissa kaikki teot ovat täysin oikeutettuja joko siksi, että he tosissaan uskovat Saatanaan jumalanaan tai sitten ne ovat vain keino päästä heidän päämääriinsä. Se, että ihminen kykenee hirvittävään pahuuteen, on pelottavaa ja surullista.

Olen huomannut, etten nykyään siedä väkivaltaisuuksien kuvauksia kirjoissa, elokuvissa ja tv:ssä niin kuin ennen, joten Nora Robertsin Jumalainen pahuus ei siis ole suosikkejani. Joku voi ihmetellä, että miksi sitten luin kirjan loppuun, jos se kerran oli niin ahdistava. Nora Roberts on taitava kirjoittaja ja tarina oli loistavasti kirjoitettu ja henkilöt ja heidän ajatuksensa hienosti kuvattu. Mielestäni se, että Jumalainen pahuus aiheutti minussa, lukijassa, voimakkaita tunteita kertoo jo itsessään paljon. Ja yleensä loppuratkaisu huojentaa mieltä. 

 

Alkuperäisteos: Divine Evil
Kirjoittaja: Nora Roberts, 1992
Suomennos: Anna Salo, 2000
Kustantaja: Gummerus
Sivut: 537

Tallenna

Wrap Up

  • 7/10
    Sisältö
  • 7/10
    Tekstin luettavuus
  • 6/10
    Ulkoasu

Plussat

  • Henkilöt
  • Robertsin kerronta

Miinukset

  • Ahdistava
  • Kirjoitusvirheet

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *